Yleinen

Motopark 13.5.2022

Uusi pyörä alkaa jo tuntua varsin hyvältä ja sen myötä Tonyn vauhti on kasvanut aivan uudelle tasolle. Motoparkin testipäivän päätti kuitenkin varsin vauhdikas kaatuminen, eli äärirajatkin alkaa paikkapaikoin löytyä. Tony selvisi kuitenkin kaatumisesta ehjin nahoin, toisin kun uusi nahkapuku. Viikonloppuna saatiinkin sitten rauhassa keskittyä tallissa  pyörän ruuvamiseen.

Alastaro 30.4–1.5.2022

Tonylle erittäin onnistuneet ensitestit vappuna uudella pyörällä Alastarossa. Tony pääsi vihdoin kokeilemaan uutta kauden 2022 KTM RC390 kilpapyöräänsä. Kahtena aurinkoisena mutta koleana ajopäivänä ehti kuitenkin varsin hyvin saada tuntumaa uuden pyörän hienouksiin. Pyörä istuikin Tonyn käteen melko nopeasti ja vauhti oli alusta asti varsin hyvä. Myös tiimin datainsinööri pääsi viikonloppuna rauhassa perehtymään tiedonkeruun antamiin uusiin mahdollisuuksiin, eli ehkäpä kehitystä silläkin saralla on kauden aikana luvassa.

Motopark 11–12.9

Kauden päätös Motoparkissa 11–12.9.2021. Ei edes eturivin lähtöpaikka ja Michelin miesten neuvot riittäneet mestaruuteen tällä kaudella.

Kuva: Juha Harju
Kuva: Juha Harju
Kuva: Juha Harju
Kuva: Juha Harju

Alastaro 31.7–1.8

Aurinkoinen kisaviikonloppu Alastarolla 31.7–1.8 teetti myös mekaaniokille hommia teltassa kun KTM:ään haettiin kipinää.

Kuva: Juha Harju
Kuva: Juha Harju
Kuva: Juha Harju | Teknistä tukea saatiin myös tiimin ulkopuolelta

Kuva: Juha Harju

Kymiring 2–4.7

Kymiringillä 2-4.7.2021 riitti boxissa ohjelmaan kun kilpailtiin sekä Superbike luokassa ja Legends luokassa. Mekaanikoilla töitä oli yllin kyllin kun pikkuauto otti osumaa melkein joka suunnalta ja BMW lipsahti kyljelleen. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja jokaiseen kilpastarttiin ehdittiin vielä mukaan.

Kausi avattu Jurvassa 7–8.5.

Michelin-rengastestit ajettiin perjantaina erittäin kylmissä ja haastavissa olosuhteissa. Lauantaina sitten olikin loistava kevätkeli HelRC:n järjestämässä 200 milen Endurance -kisassa. Hyvä aloitus ennen kauden SM-koitoksia.