magnus@spc.fi

Tonylle uusi kilpapyörä 18.7.2023

Tonyn kilpakalusto vaihtui kesken kauden! KTM vaihtui nyt valmiiksi rakennettuun, uudehkoon ja vähän käytettyyn Yamaha YZF-R3:een. Moottoriin yksi sylineri lisää, katsotaan lisääkö se myös nopeutta radalla?

Motopark 17–18.6.2023

Superbike

Kauden toinen superbiken SM viikonloppu takana joka kisattiin viikonloppuna loistavassa kelissä Motoparkin moottoriradalla Virtasalmella. Viikonvaihde alkoi hieman haasteellisesti kun testityöt keskeytyivät pieneen kaatumiseen perjantain harjoituksissa mutta onneksi selvittiin pienillä vaurioilla. 

Mestaruustaistelun kannalta tuli pettymys/helpotus koska pistejohdossa ollut Eeki Kuparinen ei osallistunut kilpailuun. Mankan sanoin ”olisi ollut mukava kisata nyt mun kotiradalla kun Eeki vei ekan erän omalla reviirillä”.

Lauantai aamupäivän aika-ajot menivät hieman tunnustellen kaatumisen aiheuttamien jarru murheiden takia mutta vauhti riitti silti kolmanteen lähtöruutuun. 

Lauantain SM starttiin Mankka sai hyvän lähdön mutta paalupaikalta startannut, MM sarjasta vierailemaan tullut Niki Tuuli ampaisi myös hyvin liikkeelle ja otti kärkipaikan haltuun. Mankka yritti sinnitellä Nikin perässä mutta kahden kierroksen jälkeen alkoi jo olla selvää että tähän kyytiin ei vaan ollut kutsua tullut. Sen verran oli kuitenkin etumatkaa syntynyt taakse että ei tarvinnut riskejä enää ottaa, lopussa tosin hieman keskittyminen herpaantui ja takana vauhtiaan kiristänyt Peter Paloranta pääsi jo kohtuu lähelle mutta valitettavasti kaatui toiseksi viimeisellä kierroksella niin ei ollut enää uhkaa takaa tulevista. 

Lauantaina ajettiin myös Open1000 luokan kilpailu johon Mankka lähti testimielessä kokeilemaan uusia ”siipikatteita” jotka osoittautuivat erittäin mielenkiintoisiksi ja tuloksena kisan voitto.

Sunnuntain kisaan lähdettiin lauantain kisan aikojen perusteella, niinpä Mankka toisesta lähtöruudusta ja paalulta starttasi luonnollisesti Niki , lähtö onnistui taas loistavasti ja Nikillä ei ihan nappisuoritus joten ensimmäiseen mutkaan mentiin lähes rinta rinnan mutta Mankka antoi hieman periksi ja Niki ampaisi kärkeen, nyt oli kuulemma päätös tehty että perässä pysytään mutta toisessa leirissä oli varmaan kanssa päätetty pistää kaikki peliin ja kotimaan sarjan kärkikuski tiputettiin kyydistä melko nopeasti, tähän todettakoon että Niki Tuuli kuittasi kolmannella kierroksella uuden rataennätyksen nimiinsä niin kyllä vauhti oli melkoisen kovaa. Siinä sitten varmasti kakkosena maaliin ja hyvät SM pisteet kotiin.

Tästä on hyvä jatkaa 30 pisteen SM johdossa kohti seuraavaa kisaa joka ajetaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kemoran moottoriradalla Vetelissä välissä kuitenkin käydään mittaamassa vauhtia maailman tähtien kanssa Imatranajossa.

Kuvat: harjukuvat

Supersport 300

Kauden ensimmäinen SM osakilpailu ja odotukset viikonlopulle varsin korkealla. Pyörää oli testattu paljon ja tuntumaa oli haettu eri olosuhteisiin. Lauantaina ensimmäinen startti kuitenkin päättyi jo alkukierroksilla erittäin rajuun kaatumiseen pääsuoran päässä. Tony selvisi kuitenkin kuin ihmeen kaupalla tilanteesta vammoitta ja vain KTM oli täysin tuhoutunut. Jouduimmekin siksi harmiksemme toteamaan että pyörää emme pysty korjaamaan sunnuntain lähtöön. Kriittisiä osia kuten johtosarja, mittaristo ja sähköisen kaasun kahva oli kokenut liian rajuja muodonmuutoksia.

Sunnuntain kisaan lähdettiinkin sitten varapyörällä joka ei täysin vastannut ykkös pyörää ja sen säätöjä. Viikonlopun tulokseksi jäi keskeytys ja viides sija. Seuraavaan Kemoran kisaan jäikin paljon parannettavaa ja korjattavaa.

Pärnu Porsche ring 20–21.5.2023

Kauden ensimmäistä kisaa Tony lähti ajamaan Viron Pärnuun. Baltic Circuit Racing sarjan ensimmäinen osakilpailu Supersport300 (SSP 300) luokalle oli luvassa Porcshe ringillä. Tonyllä oli Suomen kylmästä keväästä johtuen varsin vähän treenipäiviä alla ennen tätä viikonloppua joten lähinnä ajotuntumaa lähdettiin viikonlopulta hakemaan. Saimme lauantaina ajettua erittäin hyvän testipäivän ja näin runsaasti kilometrejä alle.

Sunnuntaina olikin sitten luvassa varsinainen hellepäivä kun mittari lähenteli 25 astetta. Lisäjäähdytystä tarvitsi kuljettajan lisäksi Kotari ja mekaanikot. Aika-ajoissa sija 7 uudella omalla rataennätyksellä tyydytti koko tiimiä. Kisassa Tony otti hyvän startin ja onnistui heti nousemaan muutaman sijoituksen. Muutaman kierroksen jälkeen tilanne kuitenkin tasaantui ja Tony ylitti lopulta maalilinjan seitsemäntenän, pitkän yksiajelun jälkeen.

Kokonaisuutena hyvä valmisteleva setti kohti Virtasalmen ensimmäistä SM viikonloppua 17–18.6.

Onnistunut testipäivä Kymiringillä 18.5.2023

Tonyn rataharjoittelu kausi 2023 pääsi kunnolla käyntiin Kymiringillä. Koko edeltäneen viikon helteinen jakso päättyi harmillisesti juuri helatorstaina ja lämpömittari jäi alle 10 asteen. Aurinko kuitenkin hieman piristi tunnelmaa hyytävän pohjoistuulen puhaltaessa. Kaiken kaikkiaan hyvä ”shakedown” ennen Pärnun kovia kisakoitoksia.

Jurva Botniaring 20–21.8.2022

Kauden viimeinen kisaviikonloppu, kalusto ja tiimi taas iskussa. Tiedossa oli varsin vähän harjoitusaikaa perjantaille joten nopeasti oli saatava pyörän säädöt osumaan kohdilleen. Sade sotki kuitenkin koko harjoituspäivän suunnitelmat, eli lauantain aika ajoon olikin vain lähdettävä vanhoilla säädöillä. Tony onnistuikin loistavasti aikajoista ja kakkosruutu oli varattu Tonylle. Kisa lähti myös hyvin käyntiin, mutta pieni ajovirhe kostaantui ja sitten toiselta paikalta kaatuminen. Onneksi Tony pystyi vielä jatkamaan kisaa ja pääsi maaliin vielä sijalla 7.

Sunnuntaina olikin sitten jännät paikat kun neljä kuljettajaa oli lähes tasapistein kiinni SM 3 tilassa. Viimeisen kisan maalintulojärjestys tulisi ratkaisemaan viimeisen SM-mitallin kohtalon. Vettä tuli heti aamusta asti taivaan täydeltä, eli luottavaisin mielin warmuppiin. Tämä luotto sai kuitenkin merkittävän kolauksen kun ensimmäisellä lämmittelykierroksella KTM poistui kauas asvaltilta. Varsin kovia kokenut pyörä oli varikolle tullessaan hieman synkkä näky. Vielä kun aikaa viimeiseen starttiin oli 3 tuntia oli kaivettava työkalut esiin. Pyörä saatiin viime tingassa ajettavaan kuntoon, mutta nyt olikin sitten jännitettävä kuljettajan henkistä palautumista. Viimeisestä lähtöruudusta kisaan ja kolmen joukkoon olisi ajettava jos mielisi mitalli kaulassa lähteä kotiin. Täysin epäonnistunut startti kytkimen ja vahteensiirtäjä vaurioden takia, varmisti sen että joukon hänniltä olisi lähdettävä nousua tekemään. Kierros kierrokselta Tony onnistui ohittamaan kilpakumppaneitaan, mutta sitten kolmostilasta taisteleva Noa ei suostunutkaan helpolla luopumaan paikastaan. Kova vääntö viimeisellä kierroksella päätyi Tonyn eduksi ja palkintokorokkeen kolmas paikka oli ansaittu. Samalla ohituksella Tony varmisti myös itselleen SM pronssia ensimmäiseltä FIN Supersport 300 kaudeltaan.

Alastaro 30–31.7.2022

Alastarolle lähdettiinkin sitten koko tiimin kalusto mukana matkassa. Mankka osallistui Legends kiplailuihin mutta myös BMW Superbike oli kaivettu esiin tallin perukoilta.

Viikonlopulle riittikin sitten varsin paljon tapahtumia kun tiedossa oli 6 kisastarttia ukkoskuurojen vesittämällä radalla. Tonyn viikonloppu alkoi varsin synkissä merkeissä kun KTM ykköskilpurin moottori sanoi yhteistyösopimuksensa irti jo torstaina vapaissa harjoituksissa. Koko perjantain kestäneistä korjausyrityksistä huolimatta pyörää ei kuitenkaan saatu kisakuntoon. Matkassa oli onneksi varapyörä jolla päästiin viemään viikonloppu kunnialla läpi. Molemmissa kilpailuissa viides tila oli olosuhteisiin nähden torjuntavoitto ja muutamia pisteitä saatiin SM-sarjaa ajatellen kerättyä viikonlopulta.

Mankka tykitti hienosti pitkän tauon jälkeen molemmissa starteissa toiseksi, ja onnistui myös muutaman kierroksen Nikoa ahdistelemaan kärkipaikalla.

Kemora 18–19.6.2022

Tony loistavassa vauhdissa Kemorassa!

Kauden toinen SM viikonloppu osoitti että Tonyn kisavauhti alkaa vähitellen löytyä. Aika-ajoissa lievässä ruuhkassa ajettu neljäs lähtöruutu antoi jo hyvät lähtökohdat itse kisaan. Kisassa olikin sitten aivan toinen lataus ja Tonylla kova hinku nousta palkintopallille. Hyvä startti nosti Tonyn heti kolmanneksi. Tästä hän onnistui vielä ensimmäisen kierroksen aikana parantamaan sijoitustaan toiseksi. Kova vääntö kärkipaikasta läpi kisan ja muutaman sadasosan erolla kärkeen, hienosti toisena maalin.

Kisassa ajettu paras kierrosaika nosti Tonyn sunnuntain lähdössä paalupaikalle. Tämä tietenkin lisäsi jo jännitystä teltassa heti aamusta. Kyseessähän oli uran ensimmäinen startti eturivistä ja vielä paalupaikalta. Kaikesta huolimatta Tony onnistui ottamaan hyvän startin ja ensimmäiseen mutkaan näyttävästi toisena. Vaihtelevien tilanteiden jälkeen kisa jouduttiin keskeyttämään punaisella lipulla ja Tonyn sijoitus oli lopulta viides.

Kaiken kaikkiaan ColWik Racingille erinomainen viikonloppu ja kehityskäyrät osoittavat oikeaan suuntaan. Nyt pieni kesätauko ja sitten kohti Alastaroa.

Vantaa 4.6.2022

Kilpapyörään tehtiin pientä perushuoltoa ennen Kemoraan lähtöä. Tiimillä tavoite on aina ollut, että kun huolto tehdään kotona kunnolla perusasioista ei enää varikolla teltassa tarvitse murehtia. Siellä riittää yleensä muutenkin hyvin puuhasteltavaa, kun säätöjä haetaan ja pieniä ajovirheitä paikkaillaan.

Motopark 28–29.5.2022

SM sarjan avausviikonloppu Virtasalmella onnistui Tonyn osalta todella loistavasti!

Lauantain ensimmäisessä kilpailulähdössä Tony onnistui nostamaan itsensä neljänneksi, tiukkojen tilanteiden saattelemana. Sunnuntaina olikin sitten hyvä pöhinä teltassa ennen kisaa ja odotukset korkealla. Sateella ajettu kisa toi mukaan uuden mausteen kilvanajoon, mutta Tony osoitti varsin nopeasti että KTM toimii radalla myös hienosti sateella. Kilpauran ensimmäinen palkintopallisijoitus oli toisi asia kun Tony ajoi maaliin kolmantena. Kotimatka olikin sitten mukava korviin asti  hymyilevän kilpamotoristin vieressä. Korkein odotuksin sitten kohti  Kemoraa.

Pärnu, Porsche Ring 21–22.5.2022

Kauden ensimmäinen kisaviikonloppu ja samalla Tonylle ensimmäinen kilpailu Suomen rajojen ulkopuolella. Hyvin paljon oli jännitystä ilmassa kun saavuimme perjantai iltana Pärnun moottoriradalle. Tuoreessa muistissa oli tietenkin myös viikkoa aikaisemmin sattunut Motoparkin varsin raju kaatuminen. 

Lauantain ensi testit osoitti heti että ihan kaikkia johtoja ei oltu saatu viikon aikana parsittua kasaan. Mittaristosta puuttui pitkä liuta dataa mm. moottorin kierrosluku jäi arvailujen varaan. Tiukasta aikataulusta johtuen kuljettajan oli vain sopeuduttava vallitsevaan tilanteeseen ja keskityttävä rauhassa uuteen rataan tutustumiseen. Kierros kierrokselta vauhti parani ja ajaminen muuttui taas rennommaksi.

Sunnuntaina päästiinkin sitten ajamaan aika ajot ja kisat varsin hyvässä aurinkoisessa säässä. Tony onnistui aikajoissa varsin hyvin ja lopullinen sijoitus oli yhdeksännestä lähtöruudusta.

Koko kisa oli tiukkaa taistelua sijoituksista ja viimeisellä kierroksella Tony onnistui vielä ohituksessaan ja samalla nostamaan itsensä sijalle 9.

Erittäin mukava viikonloppu ja varsin monta uutta kokemusta rikkaampana suuntaamme nyt kohti Motoparkin kauden 2022 ensimmäistä SM kisaa.